Sirico Electronics on uudistanut verkkosivut, jotka on julkaistu helmikuun 2024 alussa. Uusilla verkkosivuilla pääsee tutustumaan tehtaaseen erilaisten kuvien kautta, lisäksi mukana on uudet rekrytointisivut. Tarkoituksena on julkaista ajankohtaisia uutisia tasaisin väliajoin niin, että asiakkaat, työnhakijat ja yhteistyökumppanit pysyvät ajan tasalla siitä, mitä yrityksessä tapahtuu.
Lisäksi myös henkilökuntaa tullaan esittelemään rekrytointisivuilla, joiden kautta uudet työnhakijat saavat selkeän mielikuvan siitä, millainen yritys olemme ja millaisia työtehtäviä meiltä löytyy.
—Halusimme uudistaa verkkosivumme, koska koimme, että ne eivät vastaa sisällöltään ja olemukseltaan nykyvaatimuksia. Tavoitteenamme oli kuvata yrityksen palvelut entistä tarkemmin ja selkeämmin, sekä saada sivuille uusi ja moderni ilme. Lisäksi halusimme panostaa rekrytointiin, johon liittyvää osiota ei vanhoilla verkkosivuillamme ollut, kertoo Sirico Electronicsin toimitusjohtaja Mika Sarkkinen.
Yrityksen tavoitteena on lisätä yrityksen tunnettuutta ja kiinnostavuutta, sekä kirkastaa yrityskuvaa.
—Totta kai haluamme tavoitella uusia potentiaalisia asiakkaita, tarjota nykyisille yhteistyökumppaneillemme enemmän tietoa yrityksen palveluista sekä lisätä yrityksen myyntiä myös tätä kautta. Työnantajamielikuvaa kirkastamalla haluamme lisätä uusien työnhakijoiden kiinnostusta laajemmaltakin alueelta yrityksessämme avoinna oleviin työpaikkoihin.
Verkkosivuprojekti sujui mielestämme todella hyvin ja vaivattomasti yhdessä Herean kanssa. Yhteistyössä korostui ammattitaito ja osaaminen, joten voimme lämpimästi suositella Hereaa vastaaviin projekteihin. Koimme erityisen sujuvaksi sen, että esimerkiksi palvelukuvauksia yhdessä tehdessämme, olimme heti samalla aaltopituudella sisältöjen kanssa ja tuntui kuin Herean ammattilaiset olisivat itsekin toimineet elektroniikka-alalla.
Tervetuloa Siricon verkkosivuille ja asiakkaaksi!