S elementti sisasbanneri
Yritys

”Keskitymme siihen mitä osaamme parhaiten ja tähtäämme kannattavaan kasvuun.”

Yritys

”Me ei hätkähdetä vähästä. Suhtaudutaan tilanteisiin rauhassa ja hoidetaan asiat yksi kerrallaan.”

Pääomistaja toimi viisaasti, kun yhdisti 2020-luvun alkupuolella kolme pitkän linjan osaajaa luotsaamaan Siricoa kohti kestävää kehitystä ja kannattavaa tuotantoa. Yhdessä he muodostavat tiimin, jossa jokaisella on kokonaisuuden kannalta tärkeä rooli.

Tämä joukko on päässyt seuraamaan elektroniikkatuotteiden tuotantoa ja kehitystä vierestä ja kartuttanut alan erityisosaamista, joka näkyy nykyisessä Siricon johtamisessa, asiakastyössä ja tehtaan lattialla.

Vähästä ei hätkähdetä, koska monessa on oltu mukana. Tulevaisuuteen suhtaudutaan maltillisesti ja suunnitelmia tehdään pitkäjänteisesti. Haastaviin asioihin uskalletaan tarttua – koska menestyvä liiketoiminta vaatii sitä.

Siricon tarina on alkanut Pietarsaaresta jo vuonna 1986 Merval Oy:n nimellä. Sittemmin on tullut yritysostoja ja kasvua. Nykyisin tehtaat toimivat Pietarsaaressa ja Kempeleessä.

Yritys pikku

”Sinusta tulee tämän tekemisen ammattilainen.”

Hyvin työhönsä sitoutunut tiivis työntekijäjoukko sinetöi laadun osaamisellaan ja ahkeralla työllään. Töitä tehdään yhteisen tavoitteen eteen hyvässä hengessä.

Yrityksen menestys perustuu luottamukseen, jossa teot merkitsevät ja asiakaslupaukset pitävät. Haastaviinkin asioihin uskalletaan tarttua ja kaikesta uskalletaan puhua.

Kasvua tehdään niin, että asiakas voidaan pitää aina ykkösenä.

Kokonaisvaltaista ymmärtämistä ja innostusta elektroniikan valmistamista ja kehitystä kohtaan. Ihmisiltä ihmisille – sitä on Sirico.

Historia

1986
Merval Oy käynnisti elektroniikkatuotannon Pietarsaaressa sekä elektroniikan tuotantolaitteiden maahantuonnin ja myynnin.

2000
Merval Oy liittyi osaksi Nylund Groupia yritysostona.

2001
Sirico Electronics Oy aloitti toimintansa omana itsenäisenä yhtiönään.

2009
Sirico Electronics laajensi valmistuspalveluitaan sähkömekaanisiin laitekokoonpanoihin.

2010-2011
Yhtiön uudet tuotantotilat rakennettiin elektroniikan valmistuspalveluita varten (valmistunut kesällä 2011).

2012
ISO9001 laatujärjestelmän sertifiointi.

2015
Uudet omistajat Sirico Electronics Oy:lle (Harri Ojala ja Mauri Palvi).

2017
ELE-Products Oy yritysostona osaksi Sirico Electronicsia.

2022
Sirico Electronics Oy

Sirico - More than electronics.

Kokonaisvaltaista ymmärtämistä ja innostusta elektroniikan valmistamista ja kehitystä kohtaan — ihmisiltä ihmisille.